Kokeilussa Bomberbot – koodauksen oppimispeli alakouluun

Loin itselleni opettajan tunnukset Bomberbot- oppimispeliin kokeillakseni mitä se tarjoaa. Ohjelmistosta voi valita alkeis- tai/ja jatkokurssin. Kokeilutunnuksella oli avoinna vain osa alkeiskurssin sisältöä, mutta sekin riitti vakuuttamaan minut ohjelman käyttökelpoisuudesta alakoulussa.

Alkeet osio sisälsi tuntisuunnitelmat 1-11, jotka tosiaan alkoivat ihan alkeista. Oman aiemman kokemukseni perusteella alkeiskurssi voisi sopia noin 10 vuotiaille, tai saattaisi sopia jopa nuoremmillekin. Mielestäni kuitenkin on hyvä pitää koodauksen opetus sillä tasolla, että se on aluksi mieluummin liian helppoa oppilaille, kuin vaikeaa. Kukin tuntisuunnitelma sisälsi opettajalle perehdytys materiaalia, jolla pääsee aiheeseen sisälle nekin, joilla ei mitään aiempaa kokemusta aiheesta. Tuntisuunnitelmat oli 60minuutin pituisia, joista jokainen sisälsi tietokoneetonta tekemistä ja koodausharjoituksia tietokoneella. Tästä tykkäsin, että ei suoraan syöksytä tietokoneelle, vaan ”kuivaharjoitellaan” asiaa ensin.

Oppilaat kirjautuvat ohjelmaan omilla tunnuksillaan ja opettaja omillaan. Näin opettaja voi tunnin jälkeen omalla tunnuksellaan käydä katsomassa miten oppilaat suoriutuivat tehtävistä. Paras piirre oli mielestäni osio, jossa oppilaan tunnuksella pääsee luomaan oman pelimaailman. Toiset käyttäjät voivat lisäksi nähdä ja käyttää näitä itse tehtyjä maailmoja. Tämä parasta siksi, että aina on niitä lapsia, jotka etenevät nopeammin. Tässä luovassa osioissa he voivat toteuttaa itseään, kun muut vielä tekevät perusharjoituksia.

Näytti siltä, että Alkeet- osan opiskeluun saisi helposti kokonaisen lukuvuoden käytettyä. Kyseenalaistan sen olisiko järkevää jatkaa Jatko- osaan tässä samassa ohjelmassa, vaiko ottaa sen sijaan käyttöön jokin muu ympäristö esim. code.org tai Scratch. Ohjelmoinnin opiskelu alakoulussa ei saisi olla sidottu tiettyyn oppimisympäristöön. Sen sijaan oppilaille tulisi tarjota monipuolisesti vaihtoehtoja useasta eri koodauksen oppimisympäristöstä. Paremmin tulisi oppilaille ymmärrys, että samat ohjelmoinnin perusrakenteethan on käytössä kaikissa oppimisympäristöissä (=ohjelmointikielissä) !

Suosittelen tutustumaan ohjelmaan kokeilutunnusten avulla!!
Parissa viikossa ehtii kokeilla sopisiko tämän omana opetustyyliin..

https://go.bomberbot.com/en/login

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s