Koodisatukirja: kokemuksia Hello Ruby kirjasta

helloruby_kansi

helloruby_tehtavat

Kerronpa esimerkin tosielämästä.

Viime viikolla oma tyttäreni 9v tuli koulusta ja kertoi lukeneensa koulussa Koodisatukirjan kokonaan läpi. Hän oli innostunut aiheesta ja halusi, että katsomme yhdessä kirjan tehtäviä. Kyseessä oli juurikin Hello Ruby- kirja!
Etenkin kartan piirtäminen kirjan päähahmon Rubin tyyliin ja ongelmien ratkominen tehtävissä tuntui hänestä kiinnostavalta. MUTTA, huomasin tytön ohittavan kirjan tehtävissä ohjelmoinnin termien määrittelyn ja siirtyvän suoraan tehtävään.

Olin hiukan hämmentyt asiasta, olinhan kokeilin koodisatukirjaa 1-4 luokkien kanssa Rauskin koodikoulussa Raudaskylällä. Juuri kukaan oppilaista eikä oma tyttärenikään tuolloin ollut kirjasta kovin innostunut…  tyttäreni ei ole ollut innostunut mistään koodausjutuista (on kuullut niistä liikaa kotona, olenhan puhunut koodikouluasioista 2014 vuodesta lähtien). Mutta nyt tämä kirja kolahti kunnolla!!

Nyt jälkikäteen pohdittuani minun lähestymistapani kirjaan koulun luokissa oli ehkä väärä: Eli minähän luin luokalle yhteisesti kirjaa pienen pätkän, ja osallistujat tekivät sitten muutamia harjoituksia. Yritin ennen harjoituksia selittää heille ohjelmoinnin termit, jota tehtävässä tulisi vastaan. VÄÄRIN meni. Parempi olisi antaa lasten lukea kirja kokonaan tai sitten lukea se heille pienessä porukassa. Ja tehtävien teossa ohjelmoinnin käsitteet on tarkoitettu ainoastaan opettajille, niitä ei tarvitse heti avata lapsille ollenkaan!!

Kokemuksesta viisastuneena NYT uskallan suositella Hello Ruby koodisatukirjaa muillekin!! Kannattaa kokeilla kirjaa, sen tehtävien avulla aikuinenkin voi tutustua koodauksen maailmaan. Kiitos kirjasta Linda Liukas 🙂

Kirjan saa ostettua mm. Adlibriksen verkkokaupasta – löytyy nimellä Linda Liukas.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s